24.8.2007

Uskonto on kirkolle rasite

Oheinen mielipidekirjoitukseni julkaistiin Aamulehdessä 24.8.2007.


Uskonpuhdistus synnytti luterilaisen kirkon. Nyt 490 vuotta myöhemmin luterilaista kirkkoa puhdistetaan jälleen, tällä kertaa uskosta.

Tetzelin kuuluisa lausahdus "kun kolikko kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa" saa uudessa uskostapuhdistautumisessa aivan uusia ulottuvuuksia kun kirkon korkeat virkamiehet Espoon piispa Mikko Heikan johdolla kannustavat uskonnottomia kirkon jäseniä kirkosta eroamisen sijaan maksamaan kiltisti veronsa, sponsorijäsenyyden merkiksi. Kirkon kannanotoissa ja lausunnoissa korostetaan kirkkoinstituution yhteiskunnallista merkitystä, hyväntekeväisyyttä, vanhojen kirkkorakennusten ja siirtymäriittien tärkeyttä samalla vältelleen mainintoja jumalasta ja Jeesuksesta, helvetistä puhumattakaan.

Nopeasti kasvavan kirkostaeroamisbuumin pelästyttämä kirkko pyrkiikin nyt miellyttämään mahdollisimman montaa jäsentään nojautuen lähinnä kirkon yhteiskunnalliseen merkitykseen, koska uskonnosta on tullut kirkolle rasite.

Kun kirkon uskonnolliset käsitykset joutuvat törmäyskurssille maallistuneen yhteiskunnan moraalikäsitysten kanssa, on seurauksena aina vakava arvovaltatappio kirkolle. Näin kävi taannoisissa naispappi- ja turvapaikkatapauksissa. Siksipä kirkko pyrkiikin korostamaan yhteiskunnallista toimintaansa jokaisessa mahdollisessa välissä, jotta kansalle välittyisi mielikuva kirkkoinstituution tärkeydestä koko yhteiskunnalle. Kirkon kannalta valitettavasti se ei kuitenkaan voi uskottavasti ylläpitää roolejaan sekä maallistuneen yhteiskunnan vaikuttajana että uskonnollisena toimijana, joten kirkko on joutunut valinnan eteen. Piispa Heikan lausunnoista ja uskonnollisesti vakaumuksellisen Vesa Pöyhtärin kohtalosta voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä kumpi näkökanta on voittanut.

On aivan inhimillistä, että kirkko reagoi tähän tapaan. Sehän on kuin mikä tahansa työpaikka, jossa yt-neuvottelut häämöttävät horisontissa. Tottakai toimiva johto ja osa työntekijöistä tekevät kaikkensa, jotta kassavirta pysyisi positiivisena ja hommat jatkusivat ennallaan. Työttömälle pastorille kun ei kovin helposti löydy koulutusta vastaavaa työpaikkaa kirkon ulkopuolelta.

Pystyykö kirkko mukautumaan nykyajan haasteisiin vai erkanevatko uskonnoliset ainekset kirkosta ja jäljelle jää amerikkalaisen Unitarian Universalist -liikkeen kaltainen "kaikki käy"-kirkko? Onko kirkkoinstituutiolle kuitenkin tärkeintä säilyttää yhteiskunnallinen erityisasemansa valtion suojeluksessa? Lopputuloksena on joka tapauksessa nykyistäkin maallistuneempi instituutio, jonka siipien suojaan ovat tervetulleita kaikki kansalaiset. Kunhan maksaa kiltisti jäsenmaksunsa.