Kirkon yhteisövero-osuuden perustana on kirkon yhteiskunnallinen työ, erityisesti hautaustoimen hoitaminen. Jostain syystä kirkon kirjanpidon mukaan hautaustoimen menot kasvoivat 92% vuodesta 2003 vuoteen 2007, vaikka kuolleiden määrässä ei tapahtunut muutosta. Valtion avointa piikkiä on ollut hyvä hyödyntää nousukaudella, mutta verotulojen nyt pudotessa, kirkko huutaa valtiota apuun esittäen, että verotulot eivät riitä kattamaan näitä velvollisuuksia.
Historiallisesti yhteisöveron tuotto kirkolle on vaihdellut voimakkaasti. Lamavuonna 1993 se oli vain 33,5M euroa kun taas huippuvuonna 1997 jopa 134M euroa. 2000-luvulla verokertymä on talouskasvun avittamana kasvanut tasaisesti vuoden 2003 86M eurosta vuoden 2007 118M euroon. Hyvien vuosien ylijäämillä on katettu huonompia vuosia. Nyt eletään vuotta 2009 ja kirkon yhteisövero-osuus näyttää laskevan rajusti, jopa 80M euroon, joten kirkko huutaa valtiota apuun. Miksi sama rahamäärä, joka riitti vallan hyvin vuonna 2003 kattamaan kustannukset, ei kuusi vuotta myöhemmin enää riitäkään, vaan vaaditaan 50% eli 40M euroa enemmän rahaa?
Vastaus löytyy hautaustoimen kustannusten kasvusta. Vuonna 2003 hautaustoimen kustannukset olivat noin 53M euroa, josta ne nousivat jo seuraavana vuonna 78M euroon. Vuonna 2007 kustannukset olivat jo 102M euroa. Neljässä vuodessa kustannukset kasvoivat siis lähes 100%. Haudattujen vainajien määrä on pysynyt lähes samana eikä reaalikustannuksetkaan ole tuona aikana kovin paljon nousseet, joten mistä johtuu tämä kustannusten räjähdysmäinen kasvu.
Valtiovarainministeriön työryhmä antoi vuonna 2002 ehdotuksen yhteisövero-osuuden korvaamisesta kustannusperusteisella, indeksiin sidotulla valtionavulla. Tämä ehdotus ei kuitenkaan toteutunut. Samana vuonna kirkkohallitus antoi uudet ohjeet kustannusten kohdentamisesta kirjanpidossa ja nämä muutokset saatiin voimaan suurimmassa osassa seurakuntia vuodelle 2004. Uusien ohjeiden mukaan hautaustoimelle vyörytettiin mm. hallinnon ja kiinteistöjen kustannuksia, perusteena kustannusten kohdentaminen todellisen toiminnan mukaan. Kun hautaustoimen toimintakulut kasvoivat 62M eurosta (2002) 67M euroon (2004), niin samaan aikaan hautaustoimelle vyörytettiin poistoja ja sisäisiä korkoja 11M euron edestä sekä sisäisiä siirtoja 13,6M euron edestä. Näitä hautaustoimen kustannuseriä ei ollut lainkaan vuonna 2002.
Kirkko oli saanut kokea 90-luvun nousukauden lopulla, että valtio leikkasi ylimääräisen yhteisöveron tuoton kirkolta, koska veron tuotto ylitti reilusti todelliset kustannukset mm. hautaustoimesta. Arvelenkin, että tästä viisastuneena kirkko päätti huolehtia siitä, että kustannukset kasvavat vastaamaan nousevia yhteisöverotuloja mm. hautaustoimen kirjanpitoa radikaalisti muuttamalla. Osittain kulujen tarkempi kohdentaminen on varmasti ollut ihan asiallista, mutta suuri osa on ollut puhdasta kirjanpidollista kikkailua.
Esimerkkinä tästä mainittakoon hautausmaa-alueiden sisäinen korkomeno. Koska maa-alueista ei voinut tehdä poistoja, on kirkko päättänyt määritellä maa-alueille tasearvon (noin 40M euroa), jolle lasketaan sisäinen korkomeno käyttäen 12kk euriboria. Näin saadaan luotua kustannuksia maa-alueelle, joka on ollut kirkon hallussa kymmeniä tai satoja vuosia.
Toinen, vakaumusten tasa-arvon kannalta huolestuttavampi toimintatapa on siunauskappeleiden ja kirkkojen kustannusten vyöryttäminen hautaustoimen ja sitä kautta yritysten maksettavaksi. Sisäisessä ohjeistuksessaan seurakunnat velvoitetaan kohdentamaan mm. siunauskappeleiden kiinteistökulut ja poistot hautaustoimelle, vaikka monissa seurakunnissa näitä kappeleita saavat käyttää ainoastaan kirkkon jäsenet. Muilta peritään vähintäänkin maksu kappelin käytöstä. Kappeleiden käyttäjiksi eivät uskonnottomat tai toisuskoiset kelpaa, mutta epäsuoriksi maksajiksi kyllä.
Sama tilanne on kirkkojen käytössä uskonnollisiin siunaustilaisuuksiin. Ohjeiden mukaan kirkon käytöstä peritään sisäistä vuokraa, joka kohdennetaan hautaustoimelle siinä suhteessa, kuinka monta tilaisuutta on kirkossa järjestetty. Kirkkohallituksen yleiskirjeessä on oikein esimerkin avulla näytetty, kuinka 50 hautaan siunaamista kirkon 290 käyttökerrasta mahdollistaa kirkkorakennuksen kustannuksista 17% siivun vyöryttämisen yhteisöveroista maksettavalle hautaustoimelle. Kirkon kirjanpidossa on hautaan siunaamiselle myös hautaustoimesta erillinen tili, mutta sinne kohdennetaan ainoastaan papin ja kanttorin palkkakulut siunaustilaisuuksien osalta.
Erikoinen yksityiskohta on myös haudanhoitosopimukset, joiden tuotto vuonna 2007 oli jopa 26M euroa 58M euron liikevaihdolla. Joku saattaisi tämän perusteella epäillä, että hautojen todellisia hoitamiskustannuksia on laitettu valtion kustantaman hautaustoimen piikkiin, vaikka verotuloja ei saisi käyttää tähän toimintaan. Tai kenties kirkko vain hyödyntää monopoliasemaansa hautojen hoitamisessa, tehden yli 40% voittoa tällä liiketoiminnallaan.
Näin kirkko on siis muutaman viime vuoden aikana paisutellut hautaustoimen kustannuksia mm. siirtämällä sinne uskonnonharjoittamiseen tarkoitettujen tilojen kustannuksia. Tällaisessa taloustilanteessa odottaisi valtioltakin tiukempaa kontrollia kaikissa kustannuksissa, mutta näemmä kirkolta ei vaadita juuri mitään selvitystä yhteisövero-osuuden käytöstä, vaan ollaan tuosta vaan antamassa lisää rahaa. Erityistilintarkastus olisi mielestäni paikallaan.
5.2.2009
Modernia anekauppaa
Oheinen mielipidekirjoitukseni julkaistiin Aamulehdessä 5.2.2009
Kirkollisverotulojen supistuminen kirkosta eroamisen kasvun myötä huolestuttaa monia kirkon toiminnassa mukana olevia, kuten Eeva Kahilaniemi-Parkkolaa (AL 2.2.2009).
Monet kirkosta eroajat mainitsevat syyksi kirkollisveron, mutta tätä on edeltänyt vieraantuminen kirkon toiminnasta. Kirkollisvero on vain viimeinen sysäys erota.
Merkittävin seikka Kahilaniemen kirjoituksessa oli kuitenkin se, mitä oli jätetty mainitsematta. Nykyään on hyvin trendikästä kertoa kirkon maallisista palveluista ja työstä vähäosaisten parissa.
Kuitenkin kirkon, kirkkolaissakin mainittu, tehtävä on seuraava: "Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi."
Tehtävänsä toteuttamiseksi kirkko kerää jäseniltään varoja kirkollisverojen muodossa ja järjestää erilaisia toimintoja kristillisen sanoman levittämiseksi. Näitä toimintamuotoja ovat mm. lasten ja nuorten retki- ja leiritoiminta, sairaalatyö, kirkolliset toimitukset, diakonia ja kaikki muu seurakunnallinen työ. Miksi tätä ei tuoda ylpeästi esille vaan piiloudutaan epämääräisen "tekee myös hengellistä työtä" taakse?
Kirkosta eroajien syyllistäminen palveluiden heikkenemisen aiheuttajina on modernia anekauppaa. Tällä kertaa luvassa ei tosin ole edes ikuista taivaspaikkaa, ainoastaan puhtaampi omatunto lähimmäisen auttamisesta. Jakaahan kirkko verotuloistaan peräti 2% avustuksina.
Suomessa toimii kuitenkin lukuisia katsomusneutraaleja järjestöjä, joiden kautta apu menee sitä tarvitseville ilman järjestön omien sääntöjen velvoittamaa uskonnollisen sanoman levittämistä. Milloinkahan nämäkin järjestöt ymmärtävät lähteä syyllistämään järjestöön kuulumattomia toimintaedellytystensä heikkenemisestä?
Kirkollisverotulojen supistuminen kirkosta eroamisen kasvun myötä huolestuttaa monia kirkon toiminnassa mukana olevia, kuten Eeva Kahilaniemi-Parkkolaa (AL 2.2.2009).
Monet kirkosta eroajat mainitsevat syyksi kirkollisveron, mutta tätä on edeltänyt vieraantuminen kirkon toiminnasta. Kirkollisvero on vain viimeinen sysäys erota.
Merkittävin seikka Kahilaniemen kirjoituksessa oli kuitenkin se, mitä oli jätetty mainitsematta. Nykyään on hyvin trendikästä kertoa kirkon maallisista palveluista ja työstä vähäosaisten parissa.
Kuitenkin kirkon, kirkkolaissakin mainittu, tehtävä on seuraava: "Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi."
Tehtävänsä toteuttamiseksi kirkko kerää jäseniltään varoja kirkollisverojen muodossa ja järjestää erilaisia toimintoja kristillisen sanoman levittämiseksi. Näitä toimintamuotoja ovat mm. lasten ja nuorten retki- ja leiritoiminta, sairaalatyö, kirkolliset toimitukset, diakonia ja kaikki muu seurakunnallinen työ. Miksi tätä ei tuoda ylpeästi esille vaan piiloudutaan epämääräisen "tekee myös hengellistä työtä" taakse?
Kirkosta eroajien syyllistäminen palveluiden heikkenemisen aiheuttajina on modernia anekauppaa. Tällä kertaa luvassa ei tosin ole edes ikuista taivaspaikkaa, ainoastaan puhtaampi omatunto lähimmäisen auttamisesta. Jakaahan kirkko verotuloistaan peräti 2% avustuksina.
Suomessa toimii kuitenkin lukuisia katsomusneutraaleja järjestöjä, joiden kautta apu menee sitä tarvitseville ilman järjestön omien sääntöjen velvoittamaa uskonnollisen sanoman levittämistä. Milloinkahan nämäkin järjestöt ymmärtävät lähteä syyllistämään järjestöön kuulumattomia toimintaedellytystensä heikkenemisestä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)