Kirkon musta joutsen

Oheinen kirjoitukseni julkaistiin Helsingin Sanomien mielipideosastolla 23.10.2010

---

Kirkosta eroaminen on ollut tasaisessa kasvussa viimeiset viisi vuotta. Jopa kirkko itse on omissa tulevaisuusskenaarioissaan ottanut tämän huomioon faktana. Kuitenkin television Homoilta-ohjelma muutti kaiken ja kirkko koki "musta joutsen"-ilmiön.

Mustalla joutsenella tarkoitetaan erittäin odottamatonta, mutta samalla erittäin merkityksellistä tapahtumaa. Se on niin odottamaton, ettei kukaan edes kuvittele sellaista tapahtuvan. Hyviä esimerkkejä mustasta joutsenesta ovat esim. 11.9.2001 terroristihyökkäys sekä vuoden 2008 talouden äkillinen romahdus.

Vaikka ilmiö käynnistyi Homoillan herättämästä suuttumuksesta kirkon toimintaa kohtaan, se saavutti ennennäkemättömät mittasuhteensa lähinnä laajan uutisoinnin ansiosta. Tällainen lähes reaaliaikainen uutisointi eiolisi ollut mahdollista ilman eroakirkosta.fi-palvelun tuottamaa tilastodataa eroamisen kehittymisestä tunti tunnilta ja päivä päivältä. Nämä yhdessä saivat mustan joutsenen aikaan.

Kirkosta eroamisissa on toki tapahtunut äkillisiä muutoksia aiemminkin. Nämä eropiikit ovat kuitenkin aina aiemmin tasoittuneet nopeasti ja tämä lienee ollut myös kirkon johdon oletus tämänkertaisen tilanteen suhteen. Kun eroaminen kuitenkin jatkoi kasvamistaan tuhansilla per päivä, oli kirkon pakko tulla esiin ja ottaa kantaa asiaan. Silloin oli kuitenkin jo aivan liian myöhäistä vaikuttaa tapahtuneeseen.

Kymmenet tuhannet eroamiset ja Räsäsen kommenttien käsittely mediassa johtivat kuitenkin kirkon tulevaisuuden kannalta kaikista olennaisimpaan asiaan: tavalliset ihmiset alkoivat puhua keskenään kirkosta eroamisesta. Kahvipöydissä, kodeissa ja työpaikoilla tuli aivan yhtäkkiä hyväksytyksi puheenaiheeksi kirkosta eroaminen. Aiemmin suomalaisten olettamus on ollut, että kirkosta eroaminen on tietynlainen tabu ja sosiaalinen paine pysyä kirkon jäsenenä kova.

Nyt eroa harkitseville ihmisille tarjoutui aivan yllättäen tilaisuus ottaa asia puheeksi läheistensä kanssa "paljastamatta korttejaan" ja näin arvioida heidän suhtautumisensa kirkosta eroamiseen. Lisäksi Homoilta tarjosi sosiaalisesti hyväksyttävän syyn erota kirkosta. Epäilemättä nämä tekijät ovat olleet hyvin monelle eronneelle paljon merkittävämpiä kuin heidän omat mielipiteensä kirkon linjauksista homoseksuaalien suhteen.

Kun kirkosta eroamisesta on kerran tullut hyväksyttävää, se myös pysyy sellaisena riippumatta kirkon päätöksistä homoparien siunaamisen suhteen. Tämä on se asia, mikä tekee tästä ilmiöstä niin merkityksellisen ja pitkävaikutteisen. Kirkosta eroamisen ennustaminen muuttui kertaheitolla ja mikä tahansa negatiivisena koettu uutinen kirkosta saattaa aikaansaada uuden eroaallon.

Kirkko on nyt puun ja kuoren välissä. Siltä odotetaan toimenpiteitä homokysymyksessä, mutta oli lopputulos mikä tahansa, odotettavissa on iso määrä eroja. "Kaikki joutsenet ovat valkoisia" oli totta kunnes havaittiin yksi musta joutsen, joka muutti kaiken.

ET opettaa pohtimaan

Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät ovat jatkuvassa kasvussa. Helsingissä jo yli 12% oppilaista opiskelee uskonnon sijaan elämänkatsomustietoa. Tämä trendi ei liene kirkon edustajien mieleen, päätellen heidän viimeaikaisista mielipidekirjoituksistaan.

Allekirjoittaneilla, kuten varmaan monella muullakin ET-oppilaan vanhemmalla, meinasi mennä aamukahvi väärään kurkkuun luettuamme Katriina Hallikaisen kirjoituksen (Al 7.10.) uskonnonopetuksen puolesta. Seurakunnan koulutyön edustajana hän rinnastaa elämänkatsomustiedon valinnan lapsen heitteillejättöön sekä väittää sen olevan merkki piittaamattomuudesta lapsen kehityspsykologisia tarpeita kohtaan. Ilmeisesti ajatus siitä, että lapsi voisi ihan aidosti muodostaa oman elämänkatsomuksensa, on Hallikaiselle täysin vieras.

ET on oppiaineena hyvin erilainen kuin uskonto. Kun tavoitteena ei ole yhden katsomuksen junttaaminen totuutena, voidaan opetuksessa keskittyä pohtimaan asioita yhdessä. Kriittisen ajattelun kehittyminen onkin yksi ET:n merkittävimmistä hyödyistä. Lisäksi ET:n opiskelu kannustaa lasta kokonaisvaltaiseen oman elämän hallintaan ja omien inhimillisten tavoitteiden saavuttamiseen sekä avaraan ja suvaitsevaiseen maailmankuvaan. ET:ssä lapsi oppii käsittelemään vaikeita eettisiä kysymyksiä, joihin ei ole suoraan ylhäältä annettuja vastauksia.

Päinvastoin kuin Hallikainen olettaa, antamalle lapselle eväät oman elämänkatsomuksensa muodostamiseksi, pohjustaa samalla lapsen vahvan oman identiteetin kehittymistä sekä valmentaa arvioimaan kriittisesti tapahtumia ja asioita. Modernissa mediayhteiskunnassa nämä ovat kullanarvoisia taitoja.

Elämänkatsomustieto on tavoitteiltaan ja sisällöltään ylivertainen perinteiseen uskonnon opetukseen nähden. Harmillisesti se ei ole nykylainsäädännön mukaan valittavissa kirkkoon kuuluvalle lapselle.

Koulujen maallistuminen on kirkolle suuri haaste

Oheinen mielipidekirjoitukseni julkaistiin Aamulehdessä 2.10.2010 lievästi lyhenneltynä.

Vuosikymmeniä vanhassa kirkon ja peruskoulun välisessä tiiviissä yhteydessä alkaa näkymään halkeamia. Samaan aikaan nuoret aikuiset eroavat ev.lut.kirkosta yhä kiihtyvällä tahdilla. Tällainen tilanne saa kirkon puolella aikaan vahvoja reaktioita, joilla pyritään turvaamaan oma asema. Hyvän esimerkin tästä tarjosi koulutyön pappi Saija Mäenpää (AL 26.9.) mielipiteillään kirkon ja uskonnon merkityksestä yhteiskunnalle.

Mäenpää nostaa esiin suunnitellun etiikan opetuksen, joka olisi yhteistä kaikille yläkoulun oppilaille. Samalla kun kirkon puolelta todetaan, että on tärkeää sitoutua yhteisesti hyväksyttyihin pelisääntöihin, vaaditaan kuitenkin katsomuksittain eriytettyä etiikan opetusta.

Koska kirkko vaatii uskontoon sidottua etiikan opetusta, olisi mielenkiintoista kuulla esimerkkejä siitä, millaisia eroja kristillisessä ja humanistisessa etiikassa oletetaan olevan. Kenties nämä erot liittyvät paljon julkisuudessa olleisiin teemoihin kuten homoseksuaalisuuteen ja naisen asemaan? Nyky-yhteiskunnassa eletään kuitenkin humanististen arvojen mukaan ja kristillisyys on mukautunut tähän vuosien varrella. Esimerkkejä vahvasti uskontoon sidotusta etiikasta löytyy riittävästi Lähi-idän suunnalta.

Todellinen syy yhteisen etiikan vastustamiseen lienee pelko koulun uskonnonopetuksen loppumisesta vaiheittain. Tästä kirkon onkin syytä olla huolissaan, sillä koulu on likimain ainoa paikka, jossa lapsilla on vielä jonkinlainen kosketus uskontoon ja kirkkoon.

Samasta syystä kirkko haluaa ehdottomasti pitää uskonnolliset tilaisuudet ja rukoushetket osana koulun arkea. Vaikka tällainen toiminta pyritään esittämään "oikeutena omaan uskontoon", on kyseessä kuitenkin vain ja ainoastaan kirkon asemaa ylläpitävä järjestely. Vanhemmilla on toki oikeus (ja kirkkolain mukaan myös velvollisuus!) tarjota jälkikasvulleen uskonnollista opetusta, mutta tavallisen tapakristityn tapauksessa tämä on käytännössä kokonaan ulkoistettu koululle.

Käsittämättömin argumentti Mäenpään kirjoituksessa oli kuitenkin päätelmä siitä, että koska 72,3% tamperelaisista kuuluu kirkkoon, kannattavat he automaattisesti kirkon läsnäoloa koulussa. Todellisuudessa suurin osa on hällävälistejä, joille on ihan sama onko koulussa uskonnollisia tilaisuuksia vai ei.

Kuitenkin yhä useampi koululaisen vanhempi alkaa Sami Pitkäsen tavoin peräänkuuluttamaan katsomusneutraalia ja tasa-arvoista koulua, jossa kaikki oppilaat voivat osallistua koulun järjestämään toimintaan. Onko valtionkirkon oikeus tuoda omaa toimintaansa kouluihin tärkeämpi arvo kuin lasten tasa-arvoinen kohtelu? Tämä lienee yksi niistä humanistisen ja kristillisen etiikan ristiriidoista.