Vuosikymmeniä vanhassa kirkon ja peruskoulun välisessä tiiviissä yhteydessä alkaa näkymään halkeamia. Samaan aikaan nuoret aikuiset eroavat ev.lut.kirkosta yhä kiihtyvällä tahdilla. Tällainen tilanne saa kirkon puolella aikaan vahvoja reaktioita, joilla pyritään turvaamaan oma asema. Hyvän esimerkin tästä tarjosi koulutyön pappi Saija Mäenpää (AL 26.9.) mielipiteillään kirkon ja uskonnon merkityksestä yhteiskunnalle.
Mäenpää nostaa esiin suunnitellun etiikan opetuksen, joka olisi yhteistä kaikille yläkoulun oppilaille. Samalla kun kirkon puolelta todetaan, että on tärkeää sitoutua yhteisesti hyväksyttyihin pelisääntöihin, vaaditaan kuitenkin katsomuksittain eriytettyä etiikan opetusta.
Koska kirkko vaatii uskontoon sidottua etiikan opetusta, olisi mielenkiintoista kuulla esimerkkejä siitä, millaisia eroja kristillisessä ja humanistisessa etiikassa oletetaan olevan. Kenties nämä erot liittyvät paljon julkisuudessa olleisiin teemoihin kuten homoseksuaalisuuteen ja naisen asemaan? Nyky-yhteiskunnassa eletään kuitenkin humanististen arvojen mukaan ja kristillisyys on mukautunut tähän vuosien varrella. Esimerkkejä vahvasti uskontoon sidotusta etiikasta löytyy riittävästi Lähi-idän suunnalta.
Todellinen syy yhteisen etiikan vastustamiseen lienee pelko koulun uskonnonopetuksen loppumisesta vaiheittain. Tästä kirkon onkin syytä olla huolissaan, sillä koulu on likimain ainoa paikka, jossa lapsilla on vielä jonkinlainen kosketus uskontoon ja kirkkoon.
Samasta syystä kirkko haluaa ehdottomasti pitää uskonnolliset tilaisuudet ja rukoushetket osana koulun arkea. Vaikka tällainen toiminta pyritään esittämään "oikeutena omaan uskontoon", on kyseessä kuitenkin vain ja ainoastaan kirkon asemaa ylläpitävä järjestely. Vanhemmilla on toki oikeus (ja kirkkolain mukaan myös velvollisuus!) tarjota jälkikasvulleen uskonnollista opetusta, mutta tavallisen tapakristityn tapauksessa tämä on käytännössä kokonaan ulkoistettu koululle.
Käsittämättömin argumentti Mäenpään kirjoituksessa oli kuitenkin päätelmä siitä, että koska 72,3% tamperelaisista kuuluu kirkkoon, kannattavat he automaattisesti kirkon läsnäoloa koulussa. Todellisuudessa suurin osa on hällävälistejä, joille on ihan sama onko koulussa uskonnollisia tilaisuuksia vai ei.
Kuitenkin yhä useampi koululaisen vanhempi alkaa Sami Pitkäsen tavoin peräänkuuluttamaan katsomusneutraalia ja tasa-arvoista koulua, jossa kaikki oppilaat voivat osallistua koulun järjestämään toimintaan. Onko valtionkirkon oikeus tuoda omaa toimintaansa kouluihin tärkeämpi arvo kuin lasten tasa-arvoinen kohtelu? Tämä lienee yksi niistä humanistisen ja kristillisen etiikan ristiriidoista.
Mäenpää nostaa esiin suunnitellun etiikan opetuksen, joka olisi yhteistä kaikille yläkoulun oppilaille. Samalla kun kirkon puolelta todetaan, että on tärkeää sitoutua yhteisesti hyväksyttyihin pelisääntöihin, vaaditaan kuitenkin katsomuksittain eriytettyä etiikan opetusta.
Koska kirkko vaatii uskontoon sidottua etiikan opetusta, olisi mielenkiintoista kuulla esimerkkejä siitä, millaisia eroja kristillisessä ja humanistisessa etiikassa oletetaan olevan. Kenties nämä erot liittyvät paljon julkisuudessa olleisiin teemoihin kuten homoseksuaalisuuteen ja naisen asemaan? Nyky-yhteiskunnassa eletään kuitenkin humanististen arvojen mukaan ja kristillisyys on mukautunut tähän vuosien varrella. Esimerkkejä vahvasti uskontoon sidotusta etiikasta löytyy riittävästi Lähi-idän suunnalta.
Todellinen syy yhteisen etiikan vastustamiseen lienee pelko koulun uskonnonopetuksen loppumisesta vaiheittain. Tästä kirkon onkin syytä olla huolissaan, sillä koulu on likimain ainoa paikka, jossa lapsilla on vielä jonkinlainen kosketus uskontoon ja kirkkoon.
Samasta syystä kirkko haluaa ehdottomasti pitää uskonnolliset tilaisuudet ja rukoushetket osana koulun arkea. Vaikka tällainen toiminta pyritään esittämään "oikeutena omaan uskontoon", on kyseessä kuitenkin vain ja ainoastaan kirkon asemaa ylläpitävä järjestely. Vanhemmilla on toki oikeus (ja kirkkolain mukaan myös velvollisuus!) tarjota jälkikasvulleen uskonnollista opetusta, mutta tavallisen tapakristityn tapauksessa tämä on käytännössä kokonaan ulkoistettu koululle.
Käsittämättömin argumentti Mäenpään kirjoituksessa oli kuitenkin päätelmä siitä, että koska 72,3% tamperelaisista kuuluu kirkkoon, kannattavat he automaattisesti kirkon läsnäoloa koulussa. Todellisuudessa suurin osa on hällävälistejä, joille on ihan sama onko koulussa uskonnollisia tilaisuuksia vai ei.
Kuitenkin yhä useampi koululaisen vanhempi alkaa Sami Pitkäsen tavoin peräänkuuluttamaan katsomusneutraalia ja tasa-arvoista koulua, jossa kaikki oppilaat voivat osallistua koulun järjestämään toimintaan. Onko valtionkirkon oikeus tuoda omaa toimintaansa kouluihin tärkeämpi arvo kuin lasten tasa-arvoinen kohtelu? Tämä lienee yksi niistä humanistisen ja kristillisen etiikan ristiriidoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti