Kirkon musta joutsen

Oheinen kirjoitukseni julkaistiin Helsingin Sanomien mielipideosastolla 23.10.2010

---

Kirkosta eroaminen on ollut tasaisessa kasvussa viimeiset viisi vuotta. Jopa kirkko itse on omissa tulevaisuusskenaarioissaan ottanut tämän huomioon faktana. Kuitenkin television Homoilta-ohjelma muutti kaiken ja kirkko koki "musta joutsen"-ilmiön.

Mustalla joutsenella tarkoitetaan erittäin odottamatonta, mutta samalla erittäin merkityksellistä tapahtumaa. Se on niin odottamaton, ettei kukaan edes kuvittele sellaista tapahtuvan. Hyviä esimerkkejä mustasta joutsenesta ovat esim. 11.9.2001 terroristihyökkäys sekä vuoden 2008 talouden äkillinen romahdus.

Vaikka ilmiö käynnistyi Homoillan herättämästä suuttumuksesta kirkon toimintaa kohtaan, se saavutti ennennäkemättömät mittasuhteensa lähinnä laajan uutisoinnin ansiosta. Tällainen lähes reaaliaikainen uutisointi eiolisi ollut mahdollista ilman eroakirkosta.fi-palvelun tuottamaa tilastodataa eroamisen kehittymisestä tunti tunnilta ja päivä päivältä. Nämä yhdessä saivat mustan joutsenen aikaan.

Kirkosta eroamisissa on toki tapahtunut äkillisiä muutoksia aiemminkin. Nämä eropiikit ovat kuitenkin aina aiemmin tasoittuneet nopeasti ja tämä lienee ollut myös kirkon johdon oletus tämänkertaisen tilanteen suhteen. Kun eroaminen kuitenkin jatkoi kasvamistaan tuhansilla per päivä, oli kirkon pakko tulla esiin ja ottaa kantaa asiaan. Silloin oli kuitenkin jo aivan liian myöhäistä vaikuttaa tapahtuneeseen.

Kymmenet tuhannet eroamiset ja Räsäsen kommenttien käsittely mediassa johtivat kuitenkin kirkon tulevaisuuden kannalta kaikista olennaisimpaan asiaan: tavalliset ihmiset alkoivat puhua keskenään kirkosta eroamisesta. Kahvipöydissä, kodeissa ja työpaikoilla tuli aivan yhtäkkiä hyväksytyksi puheenaiheeksi kirkosta eroaminen. Aiemmin suomalaisten olettamus on ollut, että kirkosta eroaminen on tietynlainen tabu ja sosiaalinen paine pysyä kirkon jäsenenä kova.

Nyt eroa harkitseville ihmisille tarjoutui aivan yllättäen tilaisuus ottaa asia puheeksi läheistensä kanssa "paljastamatta korttejaan" ja näin arvioida heidän suhtautumisensa kirkosta eroamiseen. Lisäksi Homoilta tarjosi sosiaalisesti hyväksyttävän syyn erota kirkosta. Epäilemättä nämä tekijät ovat olleet hyvin monelle eronneelle paljon merkittävämpiä kuin heidän omat mielipiteensä kirkon linjauksista homoseksuaalien suhteen.

Kun kirkosta eroamisesta on kerran tullut hyväksyttävää, se myös pysyy sellaisena riippumatta kirkon päätöksistä homoparien siunaamisen suhteen. Tämä on se asia, mikä tekee tästä ilmiöstä niin merkityksellisen ja pitkävaikutteisen. Kirkosta eroamisen ennustaminen muuttui kertaheitolla ja mikä tahansa negatiivisena koettu uutinen kirkosta saattaa aikaansaada uuden eroaallon.

Kirkko on nyt puun ja kuoren välissä. Siltä odotetaan toimenpiteitä homokysymyksessä, mutta oli lopputulos mikä tahansa, odotettavissa on iso määrä eroja. "Kaikki joutsenet ovat valkoisia" oli totta kunnes havaittiin yksi musta joutsen, joka muutti kaiken.

ET opettaa pohtimaan

Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät ovat jatkuvassa kasvussa. Helsingissä jo yli 12% oppilaista opiskelee uskonnon sijaan elämänkatsomustietoa. Tämä trendi ei liene kirkon edustajien mieleen, päätellen heidän viimeaikaisista mielipidekirjoituksistaan.

Allekirjoittaneilla, kuten varmaan monella muullakin ET-oppilaan vanhemmalla, meinasi mennä aamukahvi väärään kurkkuun luettuamme Katriina Hallikaisen kirjoituksen (Al 7.10.) uskonnonopetuksen puolesta. Seurakunnan koulutyön edustajana hän rinnastaa elämänkatsomustiedon valinnan lapsen heitteillejättöön sekä väittää sen olevan merkki piittaamattomuudesta lapsen kehityspsykologisia tarpeita kohtaan. Ilmeisesti ajatus siitä, että lapsi voisi ihan aidosti muodostaa oman elämänkatsomuksensa, on Hallikaiselle täysin vieras.

ET on oppiaineena hyvin erilainen kuin uskonto. Kun tavoitteena ei ole yhden katsomuksen junttaaminen totuutena, voidaan opetuksessa keskittyä pohtimaan asioita yhdessä. Kriittisen ajattelun kehittyminen onkin yksi ET:n merkittävimmistä hyödyistä. Lisäksi ET:n opiskelu kannustaa lasta kokonaisvaltaiseen oman elämän hallintaan ja omien inhimillisten tavoitteiden saavuttamiseen sekä avaraan ja suvaitsevaiseen maailmankuvaan. ET:ssä lapsi oppii käsittelemään vaikeita eettisiä kysymyksiä, joihin ei ole suoraan ylhäältä annettuja vastauksia.

Päinvastoin kuin Hallikainen olettaa, antamalle lapselle eväät oman elämänkatsomuksensa muodostamiseksi, pohjustaa samalla lapsen vahvan oman identiteetin kehittymistä sekä valmentaa arvioimaan kriittisesti tapahtumia ja asioita. Modernissa mediayhteiskunnassa nämä ovat kullanarvoisia taitoja.

Elämänkatsomustieto on tavoitteiltaan ja sisällöltään ylivertainen perinteiseen uskonnon opetukseen nähden. Harmillisesti se ei ole nykylainsäädännön mukaan valittavissa kirkkoon kuuluvalle lapselle.

Koulujen maallistuminen on kirkolle suuri haaste

Oheinen mielipidekirjoitukseni julkaistiin Aamulehdessä 2.10.2010 lievästi lyhenneltynä.

Vuosikymmeniä vanhassa kirkon ja peruskoulun välisessä tiiviissä yhteydessä alkaa näkymään halkeamia. Samaan aikaan nuoret aikuiset eroavat ev.lut.kirkosta yhä kiihtyvällä tahdilla. Tällainen tilanne saa kirkon puolella aikaan vahvoja reaktioita, joilla pyritään turvaamaan oma asema. Hyvän esimerkin tästä tarjosi koulutyön pappi Saija Mäenpää (AL 26.9.) mielipiteillään kirkon ja uskonnon merkityksestä yhteiskunnalle.

Mäenpää nostaa esiin suunnitellun etiikan opetuksen, joka olisi yhteistä kaikille yläkoulun oppilaille. Samalla kun kirkon puolelta todetaan, että on tärkeää sitoutua yhteisesti hyväksyttyihin pelisääntöihin, vaaditaan kuitenkin katsomuksittain eriytettyä etiikan opetusta.

Koska kirkko vaatii uskontoon sidottua etiikan opetusta, olisi mielenkiintoista kuulla esimerkkejä siitä, millaisia eroja kristillisessä ja humanistisessa etiikassa oletetaan olevan. Kenties nämä erot liittyvät paljon julkisuudessa olleisiin teemoihin kuten homoseksuaalisuuteen ja naisen asemaan? Nyky-yhteiskunnassa eletään kuitenkin humanististen arvojen mukaan ja kristillisyys on mukautunut tähän vuosien varrella. Esimerkkejä vahvasti uskontoon sidotusta etiikasta löytyy riittävästi Lähi-idän suunnalta.

Todellinen syy yhteisen etiikan vastustamiseen lienee pelko koulun uskonnonopetuksen loppumisesta vaiheittain. Tästä kirkon onkin syytä olla huolissaan, sillä koulu on likimain ainoa paikka, jossa lapsilla on vielä jonkinlainen kosketus uskontoon ja kirkkoon.

Samasta syystä kirkko haluaa ehdottomasti pitää uskonnolliset tilaisuudet ja rukoushetket osana koulun arkea. Vaikka tällainen toiminta pyritään esittämään "oikeutena omaan uskontoon", on kyseessä kuitenkin vain ja ainoastaan kirkon asemaa ylläpitävä järjestely. Vanhemmilla on toki oikeus (ja kirkkolain mukaan myös velvollisuus!) tarjota jälkikasvulleen uskonnollista opetusta, mutta tavallisen tapakristityn tapauksessa tämä on käytännössä kokonaan ulkoistettu koululle.

Käsittämättömin argumentti Mäenpään kirjoituksessa oli kuitenkin päätelmä siitä, että koska 72,3% tamperelaisista kuuluu kirkkoon, kannattavat he automaattisesti kirkon läsnäoloa koulussa. Todellisuudessa suurin osa on hällävälistejä, joille on ihan sama onko koulussa uskonnollisia tilaisuuksia vai ei.

Kuitenkin yhä useampi koululaisen vanhempi alkaa Sami Pitkäsen tavoin peräänkuuluttamaan katsomusneutraalia ja tasa-arvoista koulua, jossa kaikki oppilaat voivat osallistua koulun järjestämään toimintaan. Onko valtionkirkon oikeus tuoda omaa toimintaansa kouluihin tärkeämpi arvo kuin lasten tasa-arvoinen kohtelu? Tämä lienee yksi niistä humanistisen ja kristillisen etiikan ristiriidoista.

Hautaustoimelle erityistilintarkastus

Kirkon yhteisövero-osuuden perustana on kirkon yhteiskunnallinen työ, erityisesti hautaustoimen hoitaminen. Jostain syystä kirkon kirjanpidon mukaan hautaustoimen menot kasvoivat 92% vuodesta 2003 vuoteen 2007, vaikka kuolleiden määrässä ei tapahtunut muutosta. Valtion avointa piikkiä on ollut hyvä hyödyntää nousukaudella, mutta verotulojen nyt pudotessa, kirkko huutaa valtiota apuun esittäen, että verotulot eivät riitä kattamaan näitä velvollisuuksia.

Historiallisesti yhteisöveron tuotto kirkolle on vaihdellut voimakkaasti. Lamavuonna 1993 se oli vain 33,5M euroa kun taas huippuvuonna 1997 jopa 134M euroa. 2000-luvulla verokertymä on talouskasvun avittamana kasvanut tasaisesti vuoden 2003 86M eurosta vuoden 2007 118M euroon. Hyvien vuosien ylijäämillä on katettu huonompia vuosia. Nyt eletään vuotta 2009 ja kirkon yhteisövero-osuus näyttää laskevan rajusti, jopa 80M euroon, joten kirkko huutaa valtiota apuun. Miksi sama rahamäärä, joka riitti vallan hyvin vuonna 2003 kattamaan kustannukset, ei kuusi vuotta myöhemmin enää riitäkään, vaan vaaditaan 50% eli 40M euroa enemmän rahaa?

Vastaus löytyy hautaustoimen kustannusten kasvusta. Vuonna 2003 hautaustoimen kustannukset olivat noin 53M euroa, josta ne nousivat jo seuraavana vuonna 78M euroon. Vuonna 2007 kustannukset olivat jo 102M euroa. Neljässä vuodessa kustannukset kasvoivat siis lähes 100%. Haudattujen vainajien määrä on pysynyt lähes samana eikä reaalikustannuksetkaan ole tuona aikana kovin paljon nousseet, joten mistä johtuu tämä kustannusten räjähdysmäinen kasvu.

Valtiovarainministeriön työryhmä antoi vuonna 2002 ehdotuksen yhteisövero-osuuden korvaamisesta kustannusperusteisella, indeksiin sidotulla valtionavulla. Tämä ehdotus ei kuitenkaan toteutunut. Samana vuonna kirkkohallitus antoi uudet ohjeet kustannusten kohdentamisesta kirjanpidossa ja nämä muutokset saatiin voimaan suurimmassa osassa seurakuntia vuodelle 2004. Uusien ohjeiden mukaan hautaustoimelle vyörytettiin mm. hallinnon ja kiinteistöjen kustannuksia, perusteena kustannusten kohdentaminen todellisen toiminnan mukaan. Kun hautaustoimen toimintakulut kasvoivat 62M eurosta (2002) 67M euroon (2004), niin samaan aikaan hautaustoimelle vyörytettiin poistoja ja sisäisiä korkoja 11M euron edestä sekä sisäisiä siirtoja 13,6M euron edestä. Näitä hautaustoimen kustannuseriä ei ollut lainkaan vuonna 2002.

Kirkko oli saanut kokea 90-luvun nousukauden lopulla, että valtio leikkasi ylimääräisen yhteisöveron tuoton kirkolta, koska veron tuotto ylitti reilusti todelliset kustannukset mm. hautaustoimesta. Arvelenkin, että tästä viisastuneena kirkko päätti huolehtia siitä, että kustannukset kasvavat vastaamaan nousevia yhteisöverotuloja mm. hautaustoimen kirjanpitoa radikaalisti muuttamalla. Osittain kulujen tarkempi kohdentaminen on varmasti ollut ihan asiallista, mutta suuri osa on ollut puhdasta kirjanpidollista kikkailua.

Esimerkkinä tästä mainittakoon hautausmaa-alueiden sisäinen korkomeno. Koska maa-alueista ei voinut tehdä poistoja, on kirkko päättänyt määritellä maa-alueille tasearvon (noin 40M euroa), jolle lasketaan sisäinen korkomeno käyttäen 12kk euriboria. Näin saadaan luotua kustannuksia maa-alueelle, joka on ollut kirkon hallussa kymmeniä tai satoja vuosia.

Toinen, vakaumusten tasa-arvon kannalta huolestuttavampi toimintatapa on siunauskappeleiden ja kirkkojen kustannusten vyöryttäminen hautaustoimen ja sitä kautta yritysten maksettavaksi. Sisäisessä ohjeistuksessaan seurakunnat velvoitetaan kohdentamaan mm. siunauskappeleiden kiinteistökulut ja poistot hautaustoimelle, vaikka monissa seurakunnissa näitä kappeleita saavat käyttää ainoastaan kirkkon jäsenet. Muilta peritään vähintäänkin maksu kappelin käytöstä. Kappeleiden käyttäjiksi eivät uskonnottomat tai toisuskoiset kelpaa, mutta epäsuoriksi maksajiksi kyllä.

Sama tilanne on kirkkojen käytössä uskonnollisiin siunaustilaisuuksiin. Ohjeiden mukaan kirkon käytöstä peritään sisäistä vuokraa, joka kohdennetaan hautaustoimelle siinä suhteessa, kuinka monta tilaisuutta on kirkossa järjestetty. Kirkkohallituksen yleiskirjeessä on oikein esimerkin avulla näytetty, kuinka 50 hautaan siunaamista kirkon 290 käyttökerrasta mahdollistaa kirkkorakennuksen kustannuksista 17% siivun vyöryttämisen yhteisöveroista maksettavalle hautaustoimelle. Kirkon kirjanpidossa on hautaan siunaamiselle myös hautaustoimesta erillinen tili, mutta sinne kohdennetaan ainoastaan papin ja kanttorin palkkakulut siunaustilaisuuksien osalta.

Erikoinen yksityiskohta on myös haudanhoitosopimukset, joiden tuotto vuonna 2007 oli jopa 26M euroa 58M euron liikevaihdolla. Joku saattaisi tämän perusteella epäillä, että hautojen todellisia hoitamiskustannuksia on laitettu valtion kustantaman hautaustoimen piikkiin, vaikka verotuloja ei saisi käyttää tähän toimintaan. Tai kenties kirkko vain hyödyntää monopoliasemaansa hautojen hoitamisessa, tehden yli 40% voittoa tällä liiketoiminnallaan.

Näin kirkko on siis muutaman viime vuoden aikana paisutellut hautaustoimen kustannuksia mm. siirtämällä sinne uskonnonharjoittamiseen tarkoitettujen tilojen kustannuksia. Tällaisessa taloustilanteessa odottaisi valtioltakin tiukempaa kontrollia kaikissa kustannuksissa, mutta näemmä kirkolta ei vaadita juuri mitään selvitystä yhteisövero-osuuden käytöstä, vaan ollaan tuosta vaan antamassa lisää rahaa. Erityistilintarkastus olisi mielestäni paikallaan.

Modernia anekauppaa

Oheinen mielipidekirjoitukseni julkaistiin Aamulehdessä 5.2.2009

---

Kirkollisverotulojen supistuminen kirkosta eroamisen kasvun myötä huolestuttaa monia kirkon toiminnassa mukana olevia, kuten Eeva Kahilaniemi-Parkkolaa (AL 2.2.2009).

Monet kirkosta eroajat mainitsevat syyksi kirkollisveron, mutta tätä on edeltänyt vieraantuminen kirkon toiminnasta. Kirkollisvero on vain viimeinen sysäys erota.

Merkittävin seikka Kahilaniemen kirjoituksessa oli kuitenkin se, mitä oli jätetty mainitsematta. Nykyään on hyvin trendikästä kertoa kirkon maallisista palveluista ja työstä vähäosaisten parissa.

Kuitenkin kirkon, kirkkolaissakin mainittu, tehtävä on seuraava: "Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi."

Tehtävänsä toteuttamiseksi kirkko kerää jäseniltään varoja kirkollisverojen muodossa ja järjestää erilaisia toimintoja kristillisen sanoman levittämiseksi. Näitä toimintamuotoja ovat mm. lasten ja nuorten retki- ja leiritoiminta, sairaalatyö, kirkolliset toimitukset, diakonia ja kaikki muu seurakunnallinen työ. Miksi tätä ei tuoda ylpeästi esille vaan piiloudutaan epämääräisen "tekee myös hengellistä työtä" taakse?

Kirkosta eroajien syyllistäminen palveluiden heikkenemisen aiheuttajina on modernia anekauppaa. Tällä kertaa luvassa ei tosin ole edes ikuista taivaspaikkaa, ainoastaan puhtaampi omatunto lähimmäisen auttamisesta. Jakaahan kirkko verotuloistaan peräti 2% avustuksina.

Suomessa toimii kuitenkin lukuisia katsomusneutraaleja järjestöjä, joiden kautta apu menee sitä tarvitseville ilman järjestön omien sääntöjen velvoittamaa uskonnollisen sanoman levittämistä. Milloinkahan nämäkin järjestöt ymmärtävät lähteä syyllistämään järjestöön kuulumattomia toimintaedellytystensä heikkenemisestä?

Uskonto on kirkolle rasite

Oheinen mielipidekirjoitukseni julkaistiin Aamulehdessä 24.8.2007.


Uskonpuhdistus synnytti luterilaisen kirkon. Nyt 490 vuotta myöhemmin luterilaista kirkkoa puhdistetaan jälleen, tällä kertaa uskosta.

Tetzelin kuuluisa lausahdus "kun kolikko kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa" saa uudessa uskostapuhdistautumisessa aivan uusia ulottuvuuksia kun kirkon korkeat virkamiehet Espoon piispa Mikko Heikan johdolla kannustavat uskonnottomia kirkon jäseniä kirkosta eroamisen sijaan maksamaan kiltisti veronsa, sponsorijäsenyyden merkiksi. Kirkon kannanotoissa ja lausunnoissa korostetaan kirkkoinstituution yhteiskunnallista merkitystä, hyväntekeväisyyttä, vanhojen kirkkorakennusten ja siirtymäriittien tärkeyttä samalla vältelleen mainintoja jumalasta ja Jeesuksesta, helvetistä puhumattakaan.

Nopeasti kasvavan kirkostaeroamisbuumin pelästyttämä kirkko pyrkiikin nyt miellyttämään mahdollisimman montaa jäsentään nojautuen lähinnä kirkon yhteiskunnalliseen merkitykseen, koska uskonnosta on tullut kirkolle rasite.

Kun kirkon uskonnolliset käsitykset joutuvat törmäyskurssille maallistuneen yhteiskunnan moraalikäsitysten kanssa, on seurauksena aina vakava arvovaltatappio kirkolle. Näin kävi taannoisissa naispappi- ja turvapaikkatapauksissa. Siksipä kirkko pyrkiikin korostamaan yhteiskunnallista toimintaansa jokaisessa mahdollisessa välissä, jotta kansalle välittyisi mielikuva kirkkoinstituution tärkeydestä koko yhteiskunnalle. Kirkon kannalta valitettavasti se ei kuitenkaan voi uskottavasti ylläpitää roolejaan sekä maallistuneen yhteiskunnan vaikuttajana että uskonnollisena toimijana, joten kirkko on joutunut valinnan eteen. Piispa Heikan lausunnoista ja uskonnollisesti vakaumuksellisen Vesa Pöyhtärin kohtalosta voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä kumpi näkökanta on voittanut.

On aivan inhimillistä, että kirkko reagoi tähän tapaan. Sehän on kuin mikä tahansa työpaikka, jossa yt-neuvottelut häämöttävät horisontissa. Tottakai toimiva johto ja osa työntekijöistä tekevät kaikkensa, jotta kassavirta pysyisi positiivisena ja hommat jatkusivat ennallaan. Työttömälle pastorille kun ei kovin helposti löydy koulutusta vastaavaa työpaikkaa kirkon ulkopuolelta.

Pystyykö kirkko mukautumaan nykyajan haasteisiin vai erkanevatko uskonnoliset ainekset kirkosta ja jäljelle jää amerikkalaisen Unitarian Universalist -liikkeen kaltainen "kaikki käy"-kirkko? Onko kirkkoinstituutiolle kuitenkin tärkeintä säilyttää yhteiskunnallinen erityisasemansa valtion suojeluksessa? Lopputuloksena on joka tapauksessa nykyistäkin maallistuneempi instituutio, jonka siipien suojaan ovat tervetulleita kaikki kansalaiset. Kunhan maksaa kiltisti jäsenmaksunsa.

Moraali on kehittynyt uskonnoista huolimatta

Oheinen mielipidekirjoitukseni julkaistiin Aamulehdessä 19.7.2007 hieman lyhenneltynä.

---

Monet uskovaiset, kuten Martti Ahvenainen (Al 14.7.), yrittävät uskotella itselleen ja muille, että uskonnot ja erityisesti kristinusko ovat hyvän moraalin perusta. Useat tutkimukset osoittavat asian olevan kuitenkin päinvastoin. Suomesta katsoen maailman tilanne voi todellakin näyttää siltä, että länsimaat ovat moraalisesti kehittyneempiä kuin esim. kehitysmaat ja että tämä olisi seurausta juurikin kristinuskosta ja Raamatun ohjeista. Tällainen harhakäsitys tuntuu olevan aika yleinen, minkä takia onkin hyvä oikaista se.

Aloitetaan vaikkapa suomalaisia suosineesta tutkimuksesta eri maiden korruptiotilanteesta. Tuloksista on selvästi nähtävissä, että maallistuneet valtiot kuten Suomi, Singapore, Ruotsi ja Hollanti sijoittuvat kärkikymmenikköön, kun taas uskonnollisemmat länsimaat sijoittuvat järjestään huonommin. Esimerkkeinä mainittakoon USA (20.), Portugali (26.), Malta (28.) ja Kreikka (54.). Monet Latinalaisen Amerikan valtiot, joissa kristinuskon merkitys on huomattavasti suurempi kuin länsimaissa, sijoittuvat tutkimuksessa puolenvälin heikommalle puolelle.

Länsimaista selkeästi uskonnollisin valtio on USA, joka johtaa länsimaiden vertailussa myös moraalisesti kyseenalaisia tilastoja kuten murhat, teiniraskaudet ja -abortit, lapsikuolleisuus ja teini-ikäisten sukupuolitaudit. Oma lukunsa on katolisen kirkon pappien pedofiiliskandaalit. Näillä papeillahan pitäisi Ahvenaisen mukaan olla erittäin korkea moraali, koska he tuntevat Raamatun arvot läheisesti.

Miksi monissa länsimaissa sitten tilanne on moraalin kannalta hyvä ja erityisesti miksi se on parantunut huomattavasti viimeisen vuosisadan aikana? Kristinuskohan on ollut olemassa nykymuodossaan jo yli 1500 vuotta, mutta kristinuskon valtakaudella ei merkittäviä parannuksia ihmiskunnan moraalissa ole ollut havaittavissa. Perimmäinen syy moraalin kehitykseen muutaman viime vuosisadan aikana on humanismin, tieteellisen ajattelun ja valistuksen nousu uskontojen vastustuksesta huolimatta. Kirkot pyrkivät viimeiseen asti vastustamaan moraalisia kehitysaskeleita kuten orjuuden lopettamista tai naisten tasa-arvoa perustaen käsityksensä Raamattuun ja kristinuskoon. On aika uskomatonta, että vielä 2000-luvullakin kirkko perustaa moraalikäsityksiään Raamatusta valittuihin yksittäisiin kohtiin.

Kristittyjen tyypillinen vastine tähän on, että Raamattua pitää osata lukea oikealla tavalla, jotta sieltä löytää sen moraalisen totuuden. Raamattu ei kuitenkaan ole muuttunut vuosisatoihin, vaikka moraalikäsitykset ovat. Mistä sitten ovat saaneet alkunsa ne uudet oikeammat tavat lukea Raamattua, joilla perustellaan nykyisen yhteiskunnan hyviksi havaittuja arvoja? Miksi Raamatun "Älä varasta" on edelleen moraalisesti pätevä, mutta seuraavalta sivulta löytyvä "Jos joku kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla"-ohje herättää meissä vastenmielisyyttä? Olisiko moraalille sittenkin universaalimpi pohja kuin uskonnollinen säädöskokoelma?

Raamatusta löytää perusteet lähes mille tahansa moraalikäsitykselle kuten kultaiselle säännölle (joka on ilmaistu muuallakin jo kauan ennen kristinuskon syntyä), seksuaalivähemmistöjen syrjimiselle, naisten alistamiselle, etniselle puhdistukselle ja moniavioisuudelle. Hyvälle moraalille tarvitaan kuitenkin pohjaksi synnynnäistä omaatuntoa, ihmisarvon tunnustamista sekä humanistisen ihmiskäsityksen hyväksymistä. Onko moraalisempaa auttaa köyhiä, heikkoja ja lapsia silkasta myötätunnosta ja auttamisen ilosta vai siksi, että auttamalla varmistaa itselleen taivaspaikan? Yliluonnollisia elementtejä ei kaivata pohjimmiltaan hyvin inhimillisen asian tueksi tai perusteeksi.